Värikkäät verot opiskelijan nykypäivää Etelä-Afrikassa

iinasoiriHarmaa talous, punainen vaara, viherpesu – talouspoliittisessa keskustelussa käytetään usein kuvainnollista ja värikästä kieltä. Ei mikään ihme, että Afrikan sateenkaarivaltiossa eli nykypäivän Etelä-Afrikassa on otettu käyttöön termi musta vero (Black Tax). Käsite puhuttaa niin tutkijoita kuin kirjailijoitakin. Se viittaa siihen taloudelliseen vastuuseen, jonka monet aikaisemmin syrjittyihin ryhmiin (eli tummemman ihonvärin omaavat ns. mustat tai värilliset[1]) ja vuoden 1994 jälkeisessä yhteiskunnassa sosiaalisen nousun suorittaneet tai säännöllisessä palkkatyössä olevat eteläafrikkalaiset kantavat. Ilmiöllä on suora vaikutus myös eteläafrikkalaisten opiskelijoiden arkeen, ovathan he sukunsa tai jopa laajemman yhteisönsä tulevaisuuden turva.

Eteläafrikkalainen kirjailija Niq Mhlongo on julkaissut aiheesta esseekokoelman ’Black Tax Burden or Ubuntu?’. Siinä eteläafrikkalaiset kirjailijat ja dokumentaristit kertovat mustan veron kokemuksista sekä pohtivat käsitteen merkitystä. Ilmiöstä tekee ristiriitaisen se, että yhtäältä tämä (etelä)afrikkalaiseen kulttuuriin olennaisesti kuuluva sosiaalinen yhteenkuuluvuus ’ubuntu’ (suora käännös: ’minä olen koska sinä olet’) koetaan positiivisena ja afrikkalaisen yhteisön vahvuutena. Perhe, joka ydinperheen sijasta kattaa pikemminkin koko suvun tai jopa kyläyhteisön, jakaa taloudelliset voimavaransa ja pyrkii näin turvaamaan, että edes joku sen jäsen hankkii koulutusta ja ammatin sekä säännölliset tulot. Näin hän voi tulevaisuudessa auttaa niitä, jotka häneen ovat vähät varansa investoineet.

Nykypäivän Etelä-Afrikka on 25 vuotta rotuerottelun lopettamisen jälkeen ja pitkän siirtomaavallan perintönä edelleen hyvin epätasa-arvoinen, ja omistussuhteet ja varallisuus yhteiskunnassa eriarvoisesti jakautuneet. Mustille yhteiskuntaryhmille ei ole kertynyt varallisuutta tai säästöjä, koska maan omistaminen ja jopa tiettyjen hyvin palkattujen ammattien harjoittaminen oli kiellettyjä sukupolvien ajan. Arkipäivä on monilla edelleen kädestä suuhun elämistä etenkin, jos koulutustaso on matala. Etelä-Afrikasta myös puuttuvat vähäosaisia auttavat sosiaaliset turvaverkot. Näiden seurauksena nimenomaan musta keskiluokkaistuva väestö kokee taloudellista stressiä ja joutuu jakamaan monien mielestä suhteettoman suuren osan tuloistaan köyhien sukulaistensa kanssa.

Monet Mhlongon kirjan esseistit pitävät kuitenkin musta vero -nimitystä halventavana. He ovat pikemminkin ylpeitä siitä, että yhteisöt ylläpitävät keskinäistä solidaarisuutta nopeista yhteiskunnallisista muutoksista huolimatta. Witwaterstrandin yliopiston tutkimuksessa ”Triple jeopardy” (kolminkertainen haavoittuvuus) väitetään, että mustasta verosta on tullut Etelä-Afrikassa kansallisen tulonsiirtojärjestelmän yksityinen korvike. Se kannattelee mustaa köyhää väestöä paitsi taloudellisesti myös emotionaalisesti, sekä takaa yhteisön koheesion ja resilienssin. Tutkimuksessa kysyttiin yli 100 mustalta keskiluokkaiselta eteläafrikkalaiselta, miten he käyttävät palkkatulonsa. 58 % haastatelluista lähettää säännöllisesti osan tuloistaan kotiin (vanhemmille tai sisaruksille) vaikka samalla 32 % haastatelluista ei saa aina maksettua edes omia laskujaan. Avustusten motivaatioksi kerrotaan useimmiten perheenjäsenten köyhyys ja jopa nälkä.

Myös Etelä-Afrikassa sosiaalisen nousun ja riittävän tulotason takaa parhaiten koulutus ja ammattitaito. Vain noin 12 % ikäluokasta aloittaa korkeakouluopinnot ja vain 4 % suorittaa tutkinnon vaaditussa kuudessa vuodessa. Vaikka värillä ei ole enää väliä, hyvin harvat mustan yhteisön nuoret pätevöityvät koulusta kolmannen asteen opintoihin. Syitä tähän ovat usein erittäin heikkolaatuiset koulut, ja että monet nuoret etenkin syrjäseuduilla ja vähävaraisilla kaupunkialueilla jättävät koulun kesken (jopa 40 % keskeyttää ennen päättökoetta) tai alisuoriutuvat koulupolulla. Vähävaraisista perheistä tulevat opiskelijat voivat hakea kansallista opintotukea, mutta siitä ei riitä kaikille. Lisäksi opintotuen taso on riittämätön ja maksatukset usein myöhässä. Monet ovat siten vielä opiskeluaikanaan hyvin riippuvaisia yhteisönsä taloudellisesta tuesta. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että opiskelijat lähettävät jopa pienestä opintotuestaan osan kotiin, erityisesti jos opiskelija pääsee ulkomaille opiskelemaan. Opiskelijoiden taloudellinen ahdinko onkin yksi tärkeä syy viime vuosina maassa syntyneeseen #feesmustfall –liikehdintään. Se ja #rhodesmustfall -liike tähtäävät paitsi nykyisten opinto-ohjelmien riisumiseen kolonialismin käsitteistä myös opiskelijoiden sosioekonomisen tilanteen parantamiseen.

Usein eteläafrikkalaisen nuoren opinto- tai uravalintaa eivät määritäkään pelkästään yksilön lahjat, tahto ja kiinnostus, vaan koko perheen odotukset opiskelusta ammattiin, joka takaa nopean taloudellisen toimeentulon. Mikäli opinnot eivät johda nopeaan työllistymiseen tai toivottuun tulotasoon, on lahjusten ja muiden korruptoituneiden käytäntöjen houkutus suuri. Hyvin harvalla edes kaupungistuneella eteläafrikkalaisella nuorella on uskallusta jättää suvun velka eli musta vero maksamatta, sillä seurauksena saattaa olla sosiaalinen tuomio ja jopa noituudella uhkaaminen.

Etelä-Afrikan opetussektorin kansainvälisten kumppanien on tärkeää tiedostaa, että yksilön (korkeakoulu)opinnot Etelä-Afrikassa ovat usein koko laajan perheen panostus sekä tulevaisuuden turva. Mikäli korkeakouluopintojen tarjontaa halutaan lisätä ja lahjakkaita vähävaraisia opiskelijoita saattaa opintojen piirin, riittävä ja vakaa taloudellinen tuki on välttämätön, jotta opinnot saadaan myös päätökseen. Vielä tärkeämpää on, että opiskelijalla on sujuva polku työelämään opintojen suorittamisen jälkeen. EU onkin aloittanut Etelä-Afrikassa hankkeen ’Education for Employability’, ja kumppaneista mm. Saksa panostaa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen. Olisiko suomalaisilla ammattikorkeakouluilla tässä tarjottavaa? Tarvitaan myös useiden hallinnonalojen yhteistyötä, että yksityisenä sosiaaliturvana toimiva ’musta vero’ voidaan palauttaa sen alkuperäiseen tarkoitukseen eli yhteisön vapaaehtoiseen toisista välittämiseen ja huolehtimiseen. Yhteisön tuki ja opiskelijan ylpeys taustastaan ilman taloudellista taakkaa lisää opiskelumotivaatiota ja tekee nuorista sitoutuneita ammattilaisia paitsi oman yhteisönsä myös laajemmalti sateenkaarivaltion palvelukseen.

Iina Soiri

Team Finland Knowledge erityisasiantuntija, korkeakoulutus ja tiede, Pretoria

[1] Artikkelissa käytetty terminologia ei tarkoita, että kirjoittaja hyväksyy vanhan rotuerottelujärjestelmän jaon ihmisistä eri värisiin ja eriarvoisiin. Kirjoittaja noudattaa Etelä-Afrikassa edelleenkin käytössä olevaa tapaa kuvata eri ihmisryhmiä ja yhteiskuntaluokkia viitaten ihmisen etniseen taustan ja ihonväriin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s